1251016717_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Uuttera henkilökuntamme työskenteli ensi-illan alla vaivojaan säästämättä.
Kettuviirijahdissa Jenni Ahonen.

Illan jälkeen tulee aamu, myös ensi-illan. Siihen Kekseliäs kettu keräsi täyden salillisen katsojia.

"Vauhtia ja vaarallisia tilanteita", kiteytti mieskatsoja väliajalla. "Minä pelkään kaikkea", totesi puolestaan pienempi eturiviläinen heti alkajaisiksi, mutta loivensi sitten kantaansa esityksen edetessä. Voimakkaista kohtauksista oli varoiteltu etukäteen - tosin tuossa vaiheessa näyttämöllä ei oltu nähty ensimmäistäkään isäntää.

Voimaa ja rytmiä lauantaisesta löytyi, vaikka esimerkiksi sideshow, jonka Papu toteutti lavan koilliskulmassa, lienee enemmän väkevä kuin voimakas. Jääköön kuitenkin tämänkin herkullisen yksityiskohdan kauneus katsojan silmään - noin kuvaannollisesti. Tarkkana Piippurakennuksen hämärissä on joka tapauksessa syytä olla, sillä tapahtumat vyöryvät muuallakin kuin niiden keskipisteessä.

Paikalla oli myös maksimimäärä median edustajia, joiden tuntemukset selvinnevät ensi viikon aikana. Jäämme seuraamaan tilanteen kehittymistä ja keräilemään työryhmän edustajia Kirkkolahden rantamilta. Onhan ensi-illan jälkeinen aamu...